Koskemattoman luonnon makuja.

Kun Polarica valitsee raaka-aineita kotitalouksille ja ravintoloille tarkoitettuihin tuotteisiinsa, lähtökohtana on aina valmis ateria. Haluamme tarjota asiakkaillemme aina Pohjoiskalotin parhaita raaka-aineita.

Riista edustaa meille luonnon alkuperäistä ja aitoa tarjontaa. Eikä ole ihme, että tunnemme näin Haaparanta/Tornio alueella, omissa lähimetsissämme, on paljon riistaa, esimerkiksi poroja, hirviä ja riistalintuja, sekä muita metsän antimia, kuten sieniä ja marjoja.

Muun maailman jännittävä tarjonta on saanut meidät laajentamaan reviiriämme puolukanvarpuja ja poronjäkälää kasvavasta valtakunnastamme ja tutustumaan myös muiden maiden riistaeläimiin ja -ruokiin. Se on ollut inspiroiva ja jännittävä kokemus kaikille aisteillemme.