Perinteitä ja uudistushenkeä Polarican kotiseudulla.
Tornionlaakson sydämessä, Perämeren rannikolta 90 kilometriä suoraan pohjoiseen, tekee Tornionjoki mutkan. Ruotsin ja Suomen välissä, Tornionjoen ja Kattilakosken keskellä on pieni kalliosaari, jossa sijaitsee Ruotsin pohjoisin gourmetravintola, Kattilakoski Gastronomi.
Kaukana suurkaupunkien kauppahalleista ja luksusravintoloista on nautittu riistaa aikojen alusta lähtien. Se johtuu riistan hyvästä mausta, mutta myös siitä, että riistaa saa täällä helposti omilta kotinurkilta: tuntureilta, metsistä ja vuolaista joista.
Kokit Simon Laiti ja Christian Moborg eivät epäröineet. He lähtivät Göteborgin tähtiravintoloista erämaan keskelle tekemään uraa ja luomaan ensiluokkaisia ruokaelämyksiä. Monien mielestä uskalias yritys oli tietoinen valinta kahdelle kunnianhimoiselle ja kilpailuhenkiselle ihmiselle.
”Täällä pystymme valvomaan raaka-aineita paremmin ja ne ovat helpommin saatavilla”, Christian Moborg toteaa.
Kattilakoski Gastronomissa nautittu ateria on merkillinen elämys. Erämaan keskellä sijaitseva ensiluokkainen keittiö tarjoaa huolellisesti suunniteltua ja valmistettua ruokaa. Ravintolan jokitörmälle ja Suomeen päin viettävien isojen lasi-ikkunoiden takana on miltei pelkkää metsää ja vettä. Henkeäsalpaava näköala korostaa keittiön ja ravintolan kunnianhimoisia pyrkimyksiä.
Sisältä ravintola on valoisa ja ilmava ja pelkistetysti kalustettu. Avoimen parvensa ansiosta ravintola muistuttaa lähinnä latoa, mikä mainittiin myös tuomariston perusteluissa, kun rakennus voitti arkkitehtuuripalkinnon vuonna 2002. Täydellisen tasapainoinen yhdistelmä muotoilua ja toimivuutta täyttää tehtävänsä erinomaisesti. Ravintola todistaa tahdonvoimasta ja uskosta tulevaisuuteen voimakkaasti autioituneella maaseudulla. Ravintolassa vallitsevat nyt uudet tuulet. Puolivalmisteet ja ruokabaarien ateriat on julistettu Kattilakoskella pannaan. Ravintolan tarjontaa leimaa sen sijaan palava kiinnostus ruokaan ja raaka-aineiden hyvä tuntemus. Nieriän, poron, muikunmädin ja jäniksen lisäksi siellä tarjoillaan lakkoja sekä tyrni- ja mesimarjoja. Voimakkaasti paikallissävytteinen keittiö on saanut vaikutteita myös muualta maailmasta.
”Käytämme ruoissamme aina riistaa ja paikallisia raaka-aineita, mutta valmistamme ne kansainvälisellä tavalla”, Simon Laiti kertoo.
Panostus on tuottanut tulosta. Niskanpään pieneen ravintolaan saapuu vieraita sankoin joukoin. Lehdet kirjoittavat ravintolasta rivikaupalla ja houkuttelevat tänne siten myös kaikkein valikoivimpia suurkaupunkilaisia. Missään muualla ruoka ja ympäristö eivät sulaudu samalla tavalla yhteen. Tuntuu kieltämättä siltä, että riista on palannut kotiseudulleen, kun huolellisesti valmistetut ateriat katetaan keskiyön aurinkoon. Nautinnon täydennykseksi vieraat voivat rentoutua ruoan jälkeen puulämmitteisessä saunassa.
Rakkaus raaka-aineisiin toistuu Simonin ja Christianin ruokafilosofiassa kerta toisensa jälkeen. Joka kokin unelmana on saada seurata koko ravintoketjua, poron teurastuksesta lautaselle syntyvään taidokkaaseen gastronomiseen luomukseen. Ruoan pitää olla aitoa, väärentämätöntä ja rehellistä, ilman häiritseviä puutteita ja turhaa prameilua. Riistan pitää yksinkertaisesti maistua riistalta.
”Me pyrimme ruoanlaitossa aina täydellisyyteen. Haluamme tietenkin nousta Norrbottenin ravintoloiden ykköseksi”, Christian Moborg sanoo.
Kokeneet ammattilaiset, kuten Simon ja Christian, eivät koskaan tingi ruoanlaiton perusperiaatteista. Vain hutiloijat sekoittavat aineksia ja laittavat ruokaa harkitsematta ja osaamatta. Kattilakoski Gastronomissa etsitään tietoisesti ruokaelämyksen sisintä ydintä ja alkuperää. Riistasta ja muista paikallisesti tuotetuista raaka-aineista valmistetaan täällä ruokaa sukupolvien perinteitä kunnioittaen.
Samalla keittiö myös huokuu vireyttä ja elinvoimaa. Kokit luovat asiantuntevasti ja huolellisesti jatkuvasti uusia makuelämyksiä. Erämaan villit raaka-aineet pääsevät todellakin oikeuksiin herkkiä makuhermojaan käyttävien taitavien kokkien käsittelyssä.
Simon ja Christian ovat oivaltaneet, miten tärkeää on rakentaa siltoja perinteiden ja uudistusten välille. He haluavat yhdistää kahden maailman parhaat puolet ja luoda niistä jotain modernia ja ainutlaatuista.
Tornionjoki virtaa hiljalleen kesäyössä, kuten se on tehnyt jo tuhansien vuosien ajan. Virtaava vesi on kuitenkin jatkuvasti uutta.